Himmun rakkaudet

Eila Pennasen Himmun rakkaudet on ensimmäinen osa Pennasen Tampere-trilogiaa. Luin sen viimeksi ehkä 15 vuotta sitten, ja myöhemmin se päätyi antikvariaatista kotihyllyyn. Oli siis uudelleenlukemisen ja arvioinnin aika, pitäähän ne hyllypaikatkin aina aika ajoin lunastaa uudelleen.

Paperikantensa menettäneen kirjan ulkoasua ei tosin voi pitää kovin kutsuvana. Mnkähän vuoksi niin monet riistävät kirjoilta graafikkojen täydellistävät kansisomisteet. Nyt tämä 1971 ilmestynyt teos näyttää vain hieman tylsänlaiselta, kun ei ole edes takakansitekstiä houkuttelemassa lukijaa.

Sen suurempi työ kirjailijalla onkin sitten ottaa lukija haltuunsa. Kannen avaamisen jälkeen Himmun tarina lähtee varsin sujuvasanaisesti liikkeelle, kertomaan pienestä tytöstä, joka kääritään shaalista esille. Heti myös huomaa matkanneensa pitkälle ajassa taaksepäin, 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Tampereelle.

Pennasen trilogia Himmun rakkaudet, Koreuden tähden ja Ruusuköynnös kertovat siis Himmun eli Hilman tarinan tytöstä naiseksi ja äidiksi. Koska myös Eila Pennasen vanhempien nimet olivat Hilma ja Hugo, jonkanimisen miehen kanssa kirjan Himmu avioituu, ei liene liikaa arvailtu, jos uskoo mukana olevan ainakin joiltakin osin myös Pennasen oman suvun tarinaa.

Sinänsä koko trilogia on varsin mainiota ajankuvaa sisältävä kertomus köyhästä maalaistytöstä, joka pääsee tädin armoihin, kangaskaupan liikeapulaiseksi. Tytöstä, joka varttuessaan oppii, että naisen ainoa asia elämässä, on hankkia itselleen mies elättäjäksi. Tämä on hieman hankalaa tytölle, josta herraskainen palveluspaikka on tehnyt liian hienon työmiehen vaimoksi, mutta joka toisaalta on liian köyhä porvarispojalle. Muutoinkin kirjan poliittisempi osuus kuvaa vuosisadanvaihteen työväenliikkeen muotoutumista, ja osansa saavat myös venäläishallinnon sortotoimet sekä äänioikeusuudistuksen tarve.

Valtiohistorian rinnalla kirjan taustalle piirtyy kehittyvä Tampere. Kertomuksen alussa se on vielä pikkuruinen kolmen kaupunginosan rykelmä, jonka ulkopuolisia ja kehnoja työväestön alueita ovat mm. Kyttälä ja tietysti Pispala. Sen sijaan Nalkala mainitaan kaupungin vanhimpana alueena.

Erinomaisinta kirjassa on ehkä Pennasen taidokas ja hallittu tapa käyttää vuosisadanvaihteen ihmisten kieltä, mikä koskee niin puhekieltä kuin kirjoitettuakin. Kirjoitettuna se on usein ylätyylistä, siihen mittaan, että kirjan ihmisetkin välillä pysähtyvät sitä miettimään. Toisaalta yläluokan ruotsi vaikuttaa silloiseen kielenkäyttöön, niin että Himmu joutuu ensi töikseen opettelemaan etashäärin ääntämistä. Itselleni koko sana pysyi pitkään hämäränä, ennen kuin keksin, että se todennäköisesti on eldschär, takansuojus. Toisaalla vastaan tulevat kommerserådinnat ja pankintirehtöörskät puolestaan huvittavat omalla tavallaan.

Kielenkäyttö korostaa myös tapoja ja käytössääntöjä, sitä mitä tytön sopii tai ei sovi tehdä. Sillä täysin selväähän on, että miehen tulee olla vaimoaan vanhempi, sillä miten käy jumalanpelon sellaisessa perheessä, jossa mies ei voi olennollaan joka hetki muistuttaa vaimoaan siitä, että naisen tehtävä on palvella?

Tuollaiset ovat juuri niitä huomaamattomia muotoja, joilla tapojen laki iskostetaan ihmisten mieliin, ja joiden kanssa aina ja kaikkialla pitää olla varovainen, siinä minkä omakseen ottaa ja minkä jättää. Samoin Pennasen sanavarasto tuntuu olevan ehtymättömän täynnä tästä ajasta katsottuna huvittavan vanhanaikaisia ilmaisuja, kuten vaikka lemmenliitto, olennollaan ilmaiseminen, riisumahuone, hyyryraha, vaaranalaisuus ja niin edelleen. Tämän ajan lukijalle ne ovat omaa, lyhentyneen ja ajat sitten puhdistuneen kielen perinteitä, joiden tunteminen on taatusti yhtä hyväksi kuin englantia kirjottaville muinaisenglannin tunteminen. Jottas tiedät mistäs olet tänne tullut.

Tuosta ylätyylisestä kirjeenkirjoitustavasta on tämäkin esimerkki:

Soisin mielelläni, hyvä kaunottareni, että ottaisit huomioon seuraavaa: Jos ihmis-tunteille pannaan pääpaino, niin voidaan joutua harhaan. Ja jos niitä yksinomaan mitataan kirjeiden (mitalla) mukaan, niin siinäkin voi tulla erhetys. Tahto on ihmishengen päävoimia. Olethan vaikuttanut juuri siihenkin ominaisuuteeni, koska olen siitä asti kun Sinut ensikerran näin, monessa kohdassa tullut taipuvaiseksi itsekieltämiseen, juuri Sinun tähtesi.

Tuohon tapaan lähestyy kansakoulunopettaja ihastustaan, jonka rakkauden toivosta hän ei vieläkään ole luopunut, koska tyttö on hänen pyhempiä tunteitaan järkyttänyt ja rauhan hänen rinnastaan riistänyt.

Saattaa olla, ettei tuollainen kieli oikein taipuisi tekstiviestiin, vaan vaatiipa se hyvinkin aikaa, kelpo kirjoitussulan ja mustetta, joilla sitten raapustaa hitaasti paperille niitä tuntoja, jotka jo silkasta ponnistelusta saattavat syvetä ajatuksen niitä sanojen helmaan haaliessa.

Kaiken tuon, kielen ja maailman tavoittamisen myötä huomaa miten hyvää työtä Pennanen on tehnyt, vangitessaan aikakauden elämän kirjansa sivuille. Kaiken lisäksi Tampere saa lisää elävyyttä ja syvyyttä, kun kaupunkiin tutustuu sitä rakentaneiden ihmisten myötä.

Ja alla vähän kuvia siitä ympäristöstä, jonka Himmun silmät vuosisadanvaihteen Tampereella näkivät. Ensimmäisessä ne kauppatorin pilarit, joiden suojissa kirjan Varosen sukukin kangaskauppaansa aloitteli.

Kauppatorin pilarit 1900-l.vaihdeKauppakatu 1800-luvun lopulla.

(Jaa-a, ei nyky-Tampere tuollaiselta näytä. Onkohan museovirastolla sattunut jokin lipsahdus, vai onko Turun tauti käväissyt Tampereellakin pari taloa purkamassa? Ai niin, minäpä tyhmä olen, siellähän sitä taidettiin sotia.)