Kirjoittaminen, kuten elämä, on mielekästä, jos niin päättää. Jos tulee asiaa ajatelleeksi. Ainoastaan unohtamista varten on toinenkin vaihtoehto. Ja luulen, että olen sen joskus kuullutkin, mutten muista mikä se oli.
Sanat puolestaan ovat viestintää varten, jotakuta toista varten. Sitäkin, jonka korviin niitä ei tarkoitettu, mutta joka kuuli ne kuitenkin. Heille molemmille olet olemassa, erityisesti sille joka suuttui siitä mitä sanoit. Filosofit voivat höpistä unennäöstä tehdäkseen asioista tapansa mukaan vaikeita, mutta tiedättekö jonkun joka on nähnyt yhtä aikaa samaa unta kahden muun kanssa? En minäkään. Kaksi, toisiinsa rakastunutta vielä menisi hyvän teeskentelyn nimissä, mutta kolmas pyörä on jo liikaa, kuten tavallista.
Sanovat, että on ikävää kun on syksy ja lokakuu. Sanovat, ja lisäävät sitten tuoretta porkkanaa hirvenlihasoppaan. Mitä keväällä on tarjota, kalpean auringon ja hyisen, hiekkaa lennättävän tuulen lisäksi? Ennen vanhaan kuolivat riveissä nälkään, ennen vesien sulamista, ennen tuontikauppaa. Nykyisin vain silloin tällöin melanoomaan, muutamat liiaksi kehränpalvontaan kiintyneet. Minä nautin kaikessa rauhassa syksystä, satoineen, sateineen, levollisuudella mitä voi tavata vain hiljaisessa syysmetsässä. Samaa hiljaista rauhaa, jonka joskus tuntee saunan jälkeen itsessään, pyhän alla. Tai tunsi, ennen tuontikauppaa, baareja, nettiä, televisiota, mitä tahansa hiljaisuuden tuholaista.
Muusikot sen tietävät, he jotka sanovat, ettei sellainen mitään säveltämisestä, soittamisesta ymmärrä, joka ei hiljaisuutta kuule, sitä mitä ei sanota, sitä milloin ei soiteta.
Vaikenemisen jälkeen voi etsiä uusia sanoja, kuvia. Kirjoistakin, mutta enpä usko, että enää usein arvostelen mitään. Sitä lajia on jo kyllin. Liepeiltä ehkä jotakin. Kuten mietiskellä tänään lukemaani romaanin historiaa koskevaa pätkää. Sen mukaan 1700-luvulla pelättiin tosissaan “bovarismia”, että romaanien lukeminen hämärtäisi kykyä erottaa fiktio ja fakta toisistaan. Ja että juuri siksi ajan miespuolinen väestö luki mieluummin ei-fiktiivisiä tekstejä. Minkä vuoksi varhaisten romaanien lukijakunta muodostui pääosin naisista.
-
- Berthe Morisot: Tanssiaisissa
Tuosta voisi päätellä, että miesten täytyi tosissaan pelätä, että tulevat viilatuiksi linssiin. Yhtä hyvin siitä voi päätellä, että naisia romaanit eivät voineet fiktiivisyydellään haitata. Sisältyihän 1700-luvun naisten maailmaan joka tapauksessa niin monia tosina pidettyjä fiktiivisiä elementtejä, ettei vähän lisää fiktiota voinut sitä enää järkyttää. Nykyäänkään ei tilanne naisten maailmassa ole olennaisesti toisenlainen, fiktiivisten totuuksien kohteet vaikka ehkä ovatkin osaksi vaihtuneet, siinä missä muodit. Toisekseen nykyään myös miehet tunnustavat fiktion kuuluvan arkeen siinä kuin faktojen.
Bovarismi ei siis ole ongelma, anti-bovarismi voisi. Se, ettei ymmärtäisi kuvitellun riemua, leikkiä, pilaa. Olisi murjottaisi aina totisena, ylen vakavana. Niin, sellainen olisi ongelmallista.
15 vastausta tähän mennessä ↓
meri // lokakuu 21, 2009 at 11:47 ip
joku kirjailija juuri sanoi radiossa, että ihminen joka on liittynyt yhteisöön, kirjoittaa ja ajattelee sen tuotteena, sanoo ääneen mitä muut ajattelevat. että sanat vihollisille ja ystäville tulevat yhtä luontevasti, sitä rituaalikieltä ei tarvitse kuunnella kovinkaan tarkasti.
sen sijaan kun lukee suurten filosofien tekstiä, huomaa helposti, että näin voi ajatella vain perheetön muuta työtä tekemätön ihminen.
samalla tavalla toimii myös perinteinen avantgardistinen taiteilija-ajatus, erillään yhteisöstä oleva sanoo kaikkein kirkkaimmin.
kirjoittaa runo, kirjoittaa novelli, se on kirjoittaa jotakin, jonka tiedetään jo etukäteen jotakin tiettyä olevan.
laji estää vapaata ajattelua ja kirjoittamista. laji pitää rikkoa, jotta voi jotakin sanoa.
¤
luin juuri erno paasilinnan esseen “syyskalassa pentti linkolan kanssa” , jossa ep kirjoittaa syksyn raaoista tuulista ja rujosta yksinäisyydesta, jossa suomen ainoat uhmakkaat syyspäiväänsä viettävät.
näiden kahden yksinäisen soutumatka syksyisellä vanajavedellä on myyttinen tapahtuma suomalaisessa kirjallisuudessa.
olen linkolan kanssa samaa mieltä monista asioista ja kadehtinut paasilinnan tyyliä koko 70-luvun.
¤
ihanaa että palasit.
HannaH // lokakuu 22, 2009 at 3:18 ip
Rituaalikielen ykkösiä ovat varmaan papit, poliitikot kannoillaan. Jälkimmäistä voidaan kait lisäksi pitää, historiaperspektiivissä, ensimmäisen seuraajina.
Rituaalikielellä, tunnetun toistamisella on tietysti tehtävänsä ja tarkoituksensa kuin tunnussanoilla. Osaaminen on jäsenkortti yhteisöön. Toistamisessakin on mieltä sikäli, että nerojen esiintymistiheys on siksi harva, että uutta tai sitä seuravavaa etsittäessä, odotettaessa joidenkin täytyy säilyttää ja ylläpitää vanhaa.
Silti, kuten luonnossa, hyvät ja huonot mutaatiot tulevat sähläämisen kautta. Kopiointivirheinä. Miksipä ei sitten muussakin luomisessa.
Että Paasilinna & Linkola !! Heh…. Niiden miesten kanssa voisi olla rujoa yksinäisyyttä ja raakoja tuulia sydänsuvellakin, joten mahtaisivatko kelvata kesänleppeyden puolustajiksi. Mutta, jo sinun kiteytymässäsi on paljon enemmän voimaa kuin ajatuksessa miehistä levolla banaanipuun alla. Taikka palmun, miten vain, jossakin lämpimässä maassa.
Äsken palasin myös messuilta. Kiinnostavaa, isoa, mutta sittenkin ehkä enemmän puitteilta kuin ytimeltään. Tack ska du ha.
tammikuu44 // lokakuu 22, 2009 at 3:52 ip
Hyvät ystävät, kielen tärkein tehtävä on pitää yhteyttä toiseen ihmiseen. On varottava, että se ei mene niin monimutkaiseksi ja kiemuraiseksi, että vastaanotta ei sitä ymmärrä.
Kaikenlaisia koristekirjailujahan kielellä voi myös tehdä. Varsinkin naiset rakastavat tällaista koristekieltä, jota kuvittelevat taiteeksi.
kalevi hotanen // lokakuu 22, 2009 at 8:53 ip
kielen tärkein tehtävä on maistaa
meri // lokakuu 23, 2009 at 10:12 ap
tammikuu44 , hannaH , kalevi
suomen kirjakieli puskee omaa uraansa, vaikka puhekieli säntäilee sinne tänne. sanastoon tulee uusia lainoja. ne ilmestyvät ensin erikoisaloille, kuten pankkimaailmaan tullut Otto.
venäjästä tuskin tulee suomeen sanoja, paitsi ehkä alamaailman ja huumeiden sanastoon. se on kulttuurivaihdossa liiaksi altavastaajan asemassa.
vuonna 2019 saa luultavasti jo kirjoittaa me mennään, ja minun sonera on ihan hyväksyttyä kieltä.
vuonna 1969 ei sopinut kirjoittaa kuinka jotakin tuli tehtyä. nyt sopii. myös kaksoispassiivi oltiin tehty yleistyy kirjoitetussa kielessä kovaa vauhtia.
nähtävästi saamme kohta jo tilata kirjakielelläkin nakit ranskalaisilla, eikä enää tarvitse pyytää nakkeja ranskalaisten kera.
jännittävää nähdä, pääseekö henkilöä tarkoittava se jo asiatekstiin – uutistenlukija töksäyttäisi ensimmäisen kerran että se totesi.
kieli on jo monimuotoistunut: on tullut erilaisia slangeja, puhetapoja, sanastoja, kielioppeja. murteetkaan eivät välttämättä heikkene. saattaahan monien vähemmistöjen euroopassa maakuntahenki vahvistua ja yleissuomalaisuus laimeta. maailmalle lähtee täältä opiskelijoita, jotka puhuvat vuorotellen savoa ja ranskaa.
mutta yksi on kamalmpi muita: kapulainen virastokieli. taidan kirjoittaa siitä kapulaisen postauksen.
HannaH // lokakuu 23, 2009 at 11:12 ap
tammikuu44: Huvittavaa kyllä, olen kanssasi samaa mieltä ja eri mieltä. Olisikohan tuo tarpeeksi sekavaa? Kieli kun kehittyy, niin kuin keksinnötkin, tämän tästä leikin ja hupailun kautta. Siksi mainoskielelläkin on niin suuri voima, koska niihin liittyy yleensä hauskuuksia.
Joten jos ei kielellä leikitä, kokeilla, se tukahtuu ja alkaa kuolla. Siksi viro kuulostaa suomalaisen korvissa toisinaan arkaaiselta, tuntuu hankalalta sanoa rahvas merkityksessä kansa. Vielä hullummaksi menee kun pitäisi käydä “naisenkarvanpöllyttäjällä”.
Kielen pitää saada elää ja siksi sillä on leikittävä. Mutta ajatuksesi tulee vastaan kun lukee uutta runoutta. Vaikeasti tavoitettavaa löytyy helposti ja paljon. Mutta ehkä niin juuri pitääkin.
Miksi juuri kielen pitäisi olla kaikille demokraattisesti sama? Jos yksi ymmärtää vain sanan Ugh! – eivät muut saisi käyttää yhtään ainutta sanaa Ughin ulkopuolella? Niinkö?
HannaH // lokakuu 23, 2009 at 11:13 ap
Kalevi: Niinpä. Viini laulu ja naiset – kaikkien kanssa hyvät kielitaidot ovat tarpeen.
HannaH // lokakuu 23, 2009 at 11:13 ap
Kalevi: Niinpä. Viini, laulu ja naiset – kaikkien kanssa hyvät kielitaidot ovat tarpeen.
HannaH // lokakuu 23, 2009 at 11:27 ap
Meri: Tuollaistahan se on. Nykyään kyllä kielenhuoltajat ovat antaneet paljon joustoja, toteavat vain, ettei yhtä ja oikeaa kieltä ole. Siksi voimme kaupata “lapsen päästä vedettäviä sänkyjä”.
Ymmärtäminen on tahdon asia, melko usein. Lainat taas ihailun asioita, siksi vallankäyttäjän kielestä lainataan sanoja. Englantiin on lainattu ranskaa ja latinaa. Suomeen erityisesti ruotsia, mutta vanhoilta ajoilta myös vähän venäjää. Stadin slangissa sitä on myös aika paljon, niin olen kuullut.
Että sen lauluja laulat, kenen on valta.
Eilen junassa oli kiinnostavaa huomata, miten ihonväriltään afrikkalainen mies puhui ensin englantia kännykkäänsä. Huomasi, ettei se ollut hänen oma kielensä, mutta ymmärrettävää se kyllä oli. Hän puhui melko vähän itse, ja melko vaimeasti. Sitten hän soitti toisen puhelun, kieli vaihtui tuntemattomaksi, ääni puolestaan nousi voimakkaammaksi, iloisemmaksi ja puhenopeus, innnostus sen mukana. Joten kyllä kieli ihmistä määrittää, enemmän kuin huomaammekaan.
Lopuksi kunnioittaen totean jääväni suurella kiinnostuksella odottamaan kielellistä panostanne koskien viimeisessä kappaleessa mainitsemaanne kankealiikkeistä virastokieltä.
hymyilevä eläkeläinen // lokakuu 23, 2009 at 12:42 ip
Kieli muuttuu koko ajan. Jos ei muuttuisi ja kehittyisi, se ei enää olisi elävien ihmisten puhuma kieli (millaistahan mahtaisi olla muumiokieli?) .
Jo kirjakielemme syntyaikoihin on ymmärretty, että puhekieli eroaa kirjoitetusta kielestä. Sivistyneistö puhuikin ruotsia. Vasta 1800-luvulla alettiin ymmärtää oman kielen ja kirjallisuuden merkitys. Kiven merkitys on siinä, että hän näytti, missä suomen kielen juuret ovat: kansan käyttämässä kielessä, ei oppineiden ihmisten soneteissa.
Kieli elää ja muuttuuu samoin kuin elämä, tavat ja tottumukset. Perustaksi tarvitaan kuitenkin yksiselitteinen kirjakieli sanastoineen ja kielioppeineen.
Mutta käytäntö muuttaa pikkuhiljaa sääntöjäkin.
Nykyään jopa oppikirjoissa voidaa mainita, että jos joku puhuu täydellisyyteen pyrkivää kirjakieltä, häntä pidetää hienostelevana hölmönä. Mutta esimekiksi tieteellinen tutkielma on kirjoitettava korrektilla kirjakielellä.
Kaikkea ei tietenkään voida puhekieleenkään aina hyväksyä oikopäätä; englantihan on valtaamassa alaa puhekielessämme pikavauhdilla. Lainasanoja siis harkiten!
Venäjästä lainanantajana sanoisin, että sen vaikutus on ollut melkoinen : “risti”, “pappi” ja “pakana” ovat esimerkiksi vanhoja venäläisiä lainoja (tai siis tulivat venäjän kielen kautta) samoin “porkkana” on vanha venäläinen lainasana. Ehkä nykyään taas alkaa tulla uusia lainoja venäläisväestön mukana, rajan lähellä ainakin.
Jokainen erityisala tietenkin sisältää oman sanastona, joka naurattaa sitä, joka ei ole asiaan vihkiytynyt. Tarpeellisia kaikki.
Kielen rakenne ei sen sijaan muutu kovin helposti. Kyllä nyt jo tänä päivänä on täysin korrektia jättää possessiivisuffiksi pois, jos asia on kovinläheinen: meidän äiti tai meidän perhe ovat täysin korrekteja ilmaisuja, paitsi jossain tiukan asiallisessa tekstissä.
Tämä “nakit ranskalaisilla” tai vaikka “viski jäillä” on hyvin ymmärrettävissä ja hyväksyttävissä, mutta jos jatkaa samanlaisen adessiivin käyttöä sanoen myös “kaksio parvekkeella”, tuleekin jo ymmärtämisvaikeuksia.
Kieli on aina ollut monimuotoinen ja kaikilla eri kielillä on oma kielioppinsa. Sanoja voi lainata mutta ei toisen kielen kieliopillisia ilmaisuja. Savolaismurre käyttää samaa kielioppia kuin yleissuomi eikä se ole niin altis muutoksille: joskus vain on pakko myöntyä, kun puhujien korva ei enää tunnista “oikeaa” muotoa – alkoi satamaan? rupesi satamaan? alkoi sataa?
Kapulaisen virastokielen vastustaminen ja suoranainen pilkka on aina yhden kirjoituksen arvoinen!
(Älä suutu, mutta kuten hyvin tiedät suomea kirjoitettaessa käytetään yleistä tapaa, jossa lause aloitetaan isolla kirjaimella. Se helpottaa lukijaa eikä sen käyttäminen paljon tuo lisärasitusta kirjoittajallekaan.
Kirjoita siitä virastokielestä, olen hengessä mukana!)
hymyilevä eläkeläinen // lokakuu 23, 2009 at 1:03 ip
Tuo edellisen kommentin ajatukset lähinnä Merin kommentin pohjalta!
ripsa // lokakuu 23, 2009 at 9:03 ip
Olen edelleen vankasti sitä mieltä että kapulakieli on keksitty yhteistä rahvasta mollaamaan ja vedättämään.
En tiedä mitä mieltä Kemppinen on, mutta joskus kyllä kuulostaa siltä, että lakiteksteistä se on saanut alkunsa. On se tainnut siitä joskus puhuakin ja jotenkin siihen suuntaan että tarkoituksena on täsmällisyys.
meri // lokakuu 23, 2009 at 9:14 ip
hei hymyilevä! ( ja hannah tietysti myös )
kielioppiin löyhästi liittyen: noista venäläisistä lainasanoista tuli mieleeni aine, jonka kirjoitin muinoin lukiossa ( 1973-75 )
leikin siinä aino kassista ja ennustin millainen suomi voisi olla vuonna 2000:
- baltiassa on koettu venäläisten kansannousuja ja suomenlahti on arka paikka. venäjä vaatii asiallista kohtelua venäläisvähemmistöille. sellainen on myös suomessa – vaikka vain satatuhatta venäläistä, jotka valittavat, että heitä ei kohdella tasavertaisesti.
- suomessa puhutaan kymmeniä eri kieliä, sillä ulkomaalaisia tulee suomeen joko hallitsemattomana pakolaisvirtana tai kontrolloidusti. venäjältä, virosta, itä-euroopasta, balkanilta, arabimaista, afrikasta, mistä vain.
- antaa tulla, kyllä tänne mahtuu. kohta suomessa on ihmisiä, jotka keskeyttävät puheemme. ne metelöivät, myöhästelevät, kyselevät palkkaamme, sortavat vaimojaan. niiden lapset tallovat kukkapenkkimme.
- mutta lapsemme menevät heidän kanssaan naimisiin. hyvin monella meistä on vuonna 2000 vieramaalaisia sukulaisia-
- uusia uskontoja tulee pohjois-eurooppaa, maailman maallistuneimpaan kolkkaan, jossa uskonto on syvästi intiimi asia ja tulee esille vain kriisien hetkellä.
- uusien kulttuurien ja kielten keskellä meille tulee kiire selvittää omat arvomme ja uskomme.
- huikeiden tietovirtojen keskellä oleva ihminen kääntää huomionsa rationaalisista ja taloudellisista kysymyksistä suuriin filosofisiin kysymyksiin ja taiteisiin. kaikenlainen syvähenkisyys elpyy.
- muualla valitellaan sitä, että suomea ymmärtää vain tuhannesosa maapallon väestöstä ja että sanamme ovat liian pitkiä – keskipituus on 7,2 kirjainta.
- silloin tällöin joku haikailee, että kieli köyhtyy. mutta jos kriteerinä on sanojen lukumäärä, valittajaa neuvotaan vilkaisemaan mitä-missä-milloin -vuosikirjan vuoden sanojen osastoa, josta voidaan nähdä kuinka uudissanat sikiävät ja sijoittuvat kielen vakinaisaineksiksi.
- suomen kieli siis uusiutuu. muuttumisen syynä on lukuisa joukko pienryhmiä, eriseuroja, alakultuureita ja lahkoja. vanhoja sanoja ja ilmaisuja saattaa säilyä erityissävypakasteina, kuten kuullos- ja rukoilkaamme osoittavat.
¤
paljon muutakin kirjoitin, mutta se liittyi pikemminkin hyvinvointivaltioon, ilmastoon ja itsenäisyyteen kuin kieleen.
¤
hymyilevä!pyydän kovasti anteeksi isojen alkukirjainten puutetta. olen joskus kirjoittanut selityksen sille, miksen käytä niitä. se selitys löytyy täältä:
http://unkuri.wordpress.com/2008/11/27/gemena-ja-versaali/
-
hymyilevä eläkeläinen // lokakuu 23, 2009 at 10:05 ip
Tervehdys meri,
aika hyvin ennustelit , ainoa missä tyystin menit harhaan on se, että muka syvähenkisyys elpysi ja kääntäisimme katseemme pois rahan kokoamisesta ja voitonpyynnistä johonkin älylliseen. Kattia kanssa! Toisaalta kyllä kiinnostus kulttuuria kohtaankin on kasvanut, jopa moderni taide kiinnostaa.
Mitä turhia pyytelet anteeeks iniitä pieniä alkukirjaimia. Kunhan marmatin; vuosia sitten näin jossain mainoksessa käytettävän tuota tapaa ja kai siitä alkaen olen pitänyt sitä joninlaisena mainosmiesten temppuna. Eihän se lukemstä häiritse, kun pisteet on paikoillaan.
Haluan ärsyttää sinua ja sanon: mitäs tekisit, jos joutuisit kirjoittamaan saksan kieltä?
HannaH // lokakuu 24, 2009 at 12:42 ip
Ripsa: Luulen kyllä, että Kemppinen on niin oikeassa kuin asiassa olla voi. Kapulakielen juuret ovat syvällä lakiteksteissä, ja kun vanhempien aikojen lakiteksti oli kertakaikkisen kamalaa, seurauksena oli sitten kamalinta kieltä mitä suomi on itseensä mahduttanut. Myös sikäli, että virkamiehistön oli laajalti todella kiellettyä puuttua ilmaisuihin, silloinkin kun ne olivat työläitä ymmärtää. Jotta eivät olisi sotkeneet selityksillään selvää asiaa.
Nykyiset lainkirjoittajat ovat päässeet jo johonkin, sikäli että osaavat tuottaa sekä selkeää että täsmällistä kieltä, mutta kauan se kesti. Tosin nyttemmin löyhtyminen on sitten käymässä toiseen suuntaan, syntyy tilanteita, joissa lakitekstiin jää juuri noita täsmällisyysaukkoja, ja maistraateissa ryhdytään vihkimään pareja avioliittoon kunnes huomataa, ettei vihkijällä ollutkaan siihen oikeutta. Kun se laki jäi hieman avoimeksi.
Pari kommenttia Hymyilevälle: Olen joskus miettinyt, että Turun seudulla melko yleinen tapa vastata “Juu, ei… ” voisi kyllä olla juuriltaan ruotsin “Jo, ..” eli kielteiseen kysymykseen annettu myönteinen vastaus. Joten vaikkei viralliseksi asti pääsekään, on sentään mahdollista, että vieras kielioppi pääsee vaikuttamaan. Vastaavasti nykyisin englannin sinä-passiivi on aika lailla yleistynyt, you know.
Meri: Jatkan vielä yhdellä ennustuksella, suomi on vahva ja kaunis kieli, joka ei jää invaasioiden jalkoihin. Vaan tulijat joutuvat opettelemaan suomen. Kapulakieliset lainsäätäjämme ovat keksineet lukuisia tapoja, joilla pakottaa tulijat oppimaan suomea, tullakseen maassa toimeen. Ne säännöt eivät ole aina kovin kivoja, mutta sielläpähän ovat. Siksipä, jos lääkärin paperit ovat Moskovan yliopistosta kyrillisin kirjaimin, niin tulija saa asioida ensi töikseen kielenkääntäjällä.