Lunta tupaan

Tuntuu vähän siltä, että olen joutunut jonkinlaiseen kierteeseen. Tämä on järjestyksessä kolmas flunssa kolmen kuukauden mittaan, oikeastaan kahden ja puolen. Lienee jotain väsymystä tai masennusta, kun ei vielä ole oppinut olemaan kokonaan välittämättä työjutuista.  Kun mieli synkistyy, niin siinähän on oiva uhri jokaikiselle viruksentapaisellekin mitä maailmassa liikkuu.

Se että pettyy johonkin, asiaan tai ihmiseen, on oikeastaan jokseenkin aina oma syy. Joka kerta asettaa odotukset aivan liian korkealle. Ajattelee, että kerrankin asiat voisivat olla paremmin tai että tämä ihminen olisi jotenkin erilainen.  Se on katteetonta optimismia, ihmisten kohdalla myös luottamusta. Paradoksaalista onkin, että optimistista asennetta silti yleensä suositaan. Mutta ehkä se on välttämätöntä, vastakohta kun veisi välittömään tuhoon.  Erilaisten illuusioiden haihtumiseen menee sentään aikaan vähintään yhtä kauan kuin hyvästä humalasta toipumiseen, usein paljon pitempään.

Ehkä siis pitäisikin ajatella niin, että se katteettoman optimismin, parempien päivien ja ihmisuskon aika oli kuitenkin “sen arvoista”.  Ainahan nuo kaikki jonkin matkaa kantavat.

***

Mitä muihin fiktioihin tulee, olen pitkästä aikaa edennyt tilanteeseen, jossa minulla ei ole enää yhtään kirjaa lainassa. Tarkoitus olisi vihdoin lukea kotiin kootut opukset, joita kyllä riittää.  Eikähän sitä nyt ilmankaan osaa olla. Ei, vaikka siellä täällä näkeekin halveksittavan luentaa, joka on addiktiivista ja todellisuuspakoista. Mikäpä ettei, onnistuu se oman ymmärryksen ylemmyyden korostus silläkin tavoin. Mutta jos koko todellisuus on tietynlaisiksi sovittujen kokonaisuuksien muodostama fiktio, kuten lumisten tupien kaltaiset kielelliset käsitteet, siitä seuraisi että  fiktiota paetaan fiktioon. Ei siis aihetta murheeseen, lukipa tavalla tai toisella, harmia ei aiheudu.

taide arki ja minä

TAIDE

…vai tarjoaako sisältö meille jonkin uuden oivalluksen, antaako se meille ajateltavaa, tuoko se näkyviimme jonkin uuden mahdollisuuden elää, toimia, suhteutua asioihin. (Liisa Steinby)

Huonon taideteoksen tuottama keinotekoinen vaikutus tarkoittaa sellaisen väärennetyn lohdun kategorian hyväksymistä, joka saa ympäröivän todellisuuden tuntumaan siedettävältä; taiteen tehtävä ei ole yhteiskunnan vääryyksien ja kipujen peittäminen hoitosalvalla tai sideharsolla, vaan tulehduskohtien osoittaminen, paljastaminen sekä alkusyiden kritisointi, lopulta kenties kumoamista kohti auttaminen. (Ville Sutinen)

*  *  *

ARKI

tärkeintä on tiedostaminen, mtv3.fi – helmi / moi,: tiedostaminen on ihan jees juttu. ihmiset aina utelee, että minkä takia tieten tahtoen vaikeuttaa elämää / ilmastoriskin tiedostaminen / ympäristöodotusten tiedostaminen lisää toimintavapautta / omien tunteiden tiedostaminen auttaa urheilusuorituksessa / kokoomus – tiedostaminen, on itsestään selvää, että kaikki lähtevät liikkeelle ongelman tiedostamisesta /

kun tiedostaminen ja oivallus kohtaavat / aistit avoinna kohti suurempaa tiedostamista / oman ajattelutavan tiedostaminen auttaa kohti rikoksetonta elämää / pyritään tiedostamaan ammatissa esiintyvät pelot / toisen kulttuurin ymmärtämisen lähtökohtana on aina oman kulttuurin tiedostaminen / epäselvä tiedostaminen omassa sisämaailmassa / tiedostaminen yhteisö / johdon on hyvä tiedostaa, mitä asioita henkilöstö osaa

henkinen tiedostaminen. ja hän meni, sisälle ja astui ‘herransa luo / mielenterveyden tiedostaminen lisääntynyt / kasvatuksen arvoperustan merkityksen tiedostaminen / ilman tiedostamista siinä käy kuin moukalle, joka koulutetaan: tuloksena on koulutettu /

rajan tiedostaminen on uskonnollisen suuntautuneisuuden ydin / oman asemansa tiedostaminen tutkijana ei silti ole yksinkertaista / Jokaiseen SDM tuokioon pitää sisältyä aineksia kehon tiedostamisesta, tilan tiedostamista / Noille kolmelle tajunnantilalle on ominaista, että niissä tiedostaja (bhokta), tiedostettu (bhogya) ja tiedostaminen (bhoga) / Uudelleenlähentymisvaiheen tehtävänä erillisyyden tiedostaminen / Tiedostaminen parantaa

Kaiken ikäiset erityisryhmien lapset hyötyvät polvien tiedostamisesta / Johtajien mentorointi tähtää johtajien syvempään itsensä tiedostamiseen / Tiedostaminen, joka tuo piilevän todellisuuden päivänvaloon /Voitte tietysti pelastaa enää osan kasvoistanne luopumalla, koska jo halloweenin tiedostaminen on suurta typeryyttä / ”Tiedostaminen” on ennen kaikkea olio- ja ilmiömaailman selittämistä

*  *  *

SYNTEESI: MINÄ

Mistä muustakaan kuin länsimaisen yksilöajattelun hybriksestä on saanut alkunsa ajatus, että taiteen tulisi olla yhteisen illuusion läpimädän mafian lahjusjärjestelmä, joka kaiken muun kulutuskulttuuriin iskostetun marionettileikin tapaan antaisi ihmisille aina lisää – vastinetta haaskatusta ajasta tai rahasta, voittoja, elämyksellisyyden illuusioita, hyvänolontunteita, merkkejä, vakaita merkityksiä joilla voisi marinoida itsensä, turtumusta, lohtua, lisää keinottelun oheistuotteenaan suoltamaa tajuttomuutta, marenkia. (Ville Sutinen)

jaksaa, jaksaa, ja vieläkin jaksaa… jaksaa – ei, eihän nyt kirjallisuus, eihän taide voi eikä saa olla viihdyttävää tai todellisuuspakoista.

Muuten: miksiköhän suomalaisen kirjallisuuden yleisimpiä ammatteja ovat kirjailija, taiteilija, toimittaja, ja vähän matkan päässä heistä tulee kirjastonhoitaja…

Intermission – väliaika

Tuntuu siltä, että tämä blogi on tullut tähänastisen tiensä päähän. Enkä tiedä, jatkuuko se jonakin päivänä. Ainakin nyt pidän jonkinmittaisen kaffepaussin, ja mietiskelen mitä blogille tekisin, jos mitään. Kaiken lisäksi nyttemmin tuntuu siltä, että vähiten minua kaunokirjallisuus kiinnostaa. Ehkä siksi, että sitä on jo tullut luetuksi melko paljon.  Se tietänee löytöretkiä muunlaisten painatteiden maailmoihin. Niissä vain on se ongelma, ettei Liisa ymmärrä näiden uusien laidunmaidensa asioista juuri mitään. Mutta se, joka ymmärtää vaieta, ymmärtää toisinaan tärkeimmän.

Sentään hienoa

Tänään kirjamessuilta palatessa huomasin ajattelevani, että kirjatkin voivat kyllästyttää. Että se kaikki on kuin Musilin paralleeliaktiota aina vain. Että jostakin löytyisi se suuri ja juhlava ajatus, taikka aate. Kirja.  Jotain enemmän kuin neljäkymmentäkaksi.

Kun on nuori, niin löytyyhän sitä. Monta hienoa kirjaa, niissä hienoja ajatuksia ja aatteita. On sturm und drangia, on intoa ja uskoa vaikka Wertherin romanttisiin tekoihin. Mutta aika kuluu ja kasvot ruttaantuvat.  Pino omituisia opuksia päätyy pussiin, mutta sellaista ajattelun Andya, joka räjäyttäisi tomut mielennurkista, tuntuu olevan yhä vaikeampi löytää.

Musil kirjoitti myös, ettei ole vapaaehtoista paluuta taaksepäin. Enkä minäkään voi millään kurssinmuutoksella palata aikaan, jolloin kaikki lukematon lankesi kuin kaste nuoreen mieleen.  Enkä tiedä tahtoisinko, lopulta. Hinta voisi olla turhan kallis.

Silti jostain hyökkää tämä kyllästys tai  tyytymättömyys, itseen ja kirjoihinkin. Yllättäin avuksi tulee politiikka ja sen parissa harjoitettu sanojen vääntely, väistely ja muukin kokopäivätoiminen kohina.  Sitä kuunnellessa huomaa äkkiä kirjallisuuden olevan huonoimmillaankin sentään sangen hienoa. Huomaa, että pohjoinen ja etelä ovat paikoillaan ja  useimmiten on selko myös oikeasta ja väärästä. Ja silloin ymmärtää, miten hienoa onkaan, että kirjoitetaan. Että yhden maailman rinnalla on tarpeen mukaan toisia, paralleeliaktioita.

ITTVH ja muita pullotettuja totuuksia

Niin, koska on myönnettävä, että poden vakavaa ITTVH:ta, en ole lukenut juuri mitään, tai vaihtoehtoisesti lähinnä lehtiä ja tekstityksiä tv-ruudulta. Mikä määrätyssä mielessä lienee sama asia.  Runotorstai tulkoon siis avuksi, se kun tarjoaa aihetta Richard Fordin kirjasta Itsenäisyyspäivä otetulla sitaatilla:

Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.

PULLOPOSTIA

Ne opettavat sinua kotona,
kerhossa ja koulussa,
työssä ja toimessa,
kaikkialla.

Mutta herra ja rouva Uppi Niska
istuivat hellittämättä takaraivollasi,
ja niin sinä tiesit jo kaiken.

Elämän oppikoulussa on
kaksi paralleelia linjaa,
teoreettinen ja se toinen,
kantapääopisto.

Oikeastaan koskaan et tiedä
mikä on kurssisi,  mikä sijaintisi,
sillä jo varhain heitit ikkunasta
kalenterin, kompassin ja sekstantin,
jotta voisit luottaa onnesi tähtikarttaan.

Älä sure,
jonakin päivänä vanhenet kyllin,
jotta voit heittää kaikki kokemuksesi,
pullopostiksi mereen
jonkun tuoreen ja viattoman poimittavaksi.

Eipä silti, että hän siitä hittojakaan välittäisi

Carl Spitzweg: Rosendahln postimies, 1858