Kirjoittaminen, kuten elämä, on mielekästä, jos niin päättää. Jos tulee asiaa ajatelleeksi. Ainoastaan unohtamista varten on toinenkin vaihtoehto. Ja luulen, että olen sen joskus kuullutkin, mutten muista mikä se oli.
Sanat puolestaan ovat viestintää varten, jotakuta toista varten. Sitäkin, jonka korviin niitä ei tarkoitettu, mutta joka kuuli ne kuitenkin. Heille molemmille olet olemassa, erityisesti sille joka suuttui siitä mitä sanoit. Filosofit voivat höpistä unennäöstä tehdäkseen asioista tapansa mukaan vaikeita, mutta tiedättekö jonkun joka on nähnyt yhtä aikaa samaa unta kahden muun kanssa? En minäkään. Kaksi, toisiinsa rakastunutta vielä menisi hyvän teeskentelyn nimissä, mutta kolmas pyörä on jo liikaa, kuten tavallista.
Sanovat, että on ikävää kun on syksy ja lokakuu. Sanovat, ja lisäävät sitten tuoretta porkkanaa hirvenlihasoppaan. Mitä keväällä on tarjota, kalpean auringon ja hyisen, hiekkaa lennättävän tuulen lisäksi? Ennen vanhaan kuolivat riveissä nälkään, ennen vesien sulamista, ennen tuontikauppaa. Nykyisin vain silloin tällöin melanoomaan, muutamat liiaksi kehränpalvontaan kiintyneet. Minä nautin kaikessa rauhassa syksystä, satoineen, sateineen, levollisuudella mitä voi tavata vain hiljaisessa syysmetsässä. Samaa hiljaista rauhaa, jonka joskus tuntee saunan jälkeen itsessään, pyhän alla. Tai tunsi, ennen tuontikauppaa, baareja, nettiä, televisiota, mitä tahansa hiljaisuuden tuholaista.
Muusikot sen tietävät, he jotka sanovat, ettei sellainen mitään säveltämisestä, soittamisesta ymmärrä, joka ei hiljaisuutta kuule, sitä mitä ei sanota, sitä milloin ei soiteta.
Vaikenemisen jälkeen voi etsiä uusia sanoja, kuvia. Kirjoistakin, mutta enpä usko, että enää usein arvostelen mitään. Sitä lajia on jo kyllin. Liepeiltä ehkä jotakin. Kuten mietiskellä tänään lukemaani romaanin historiaa koskevaa pätkää. Sen mukaan 1700-luvulla pelättiin tosissaan “bovarismia”, että romaanien lukeminen hämärtäisi kykyä erottaa fiktio ja fakta toisistaan. Ja että juuri siksi ajan miespuolinen väestö luki mieluummin ei-fiktiivisiä tekstejä. Minkä vuoksi varhaisten romaanien lukijakunta muodostui pääosin naisista.
-
- Berthe Morisot: Tanssiaisissa
Tuosta voisi päätellä, että miesten täytyi tosissaan pelätä, että tulevat viilatuiksi linssiin. Yhtä hyvin siitä voi päätellä, että naisia romaanit eivät voineet fiktiivisyydellään haitata. Sisältyihän 1700-luvun naisten maailmaan joka tapauksessa niin monia tosina pidettyjä fiktiivisiä elementtejä, ettei vähän lisää fiktiota voinut sitä enää järkyttää. Nykyäänkään ei tilanne naisten maailmassa ole olennaisesti toisenlainen, fiktiivisten totuuksien kohteet vaikka ehkä ovatkin osaksi vaihtuneet, siinä missä muodit. Toisekseen nykyään myös miehet tunnustavat fiktion kuuluvan arkeen siinä kuin faktojen.
Bovarismi ei siis ole ongelma, anti-bovarismi voisi. Se, ettei ymmärtäisi kuvitellun riemua, leikkiä, pilaa. Olisi murjottaisi aina totisena, ylen vakavana. Niin, sellainen olisi ongelmallista.
Jätit rakentavat rauhassa oman maailmansa. Niillä on aikaa polveilevaan kerrontaan, Littell esimerkiksi tarjoilee hyvin mielenkiintoisen katsauksen Kaukasian kielialueen kirjakielten syntyyn ja kehitykseen, ja osoittaa miten neuvostohallinto opetti väkeä lukemaan ja kirjoittamaan, mutta toisaalta keksi rakentaa samankaltaisista äänteistä erilaisia kirjaimia, jotta naapurikansat pysyisivät edelleen vieraina toisilleen ja käyttäisivät venäjää yhteisenä kielenään. Hajoita ja hallitse, jopa kirjoitusten kautta.
